Mistä kaikki alkoi
Meillä on pitkään ollut haaveena perustaa oma käsitöitä tekevä yritys ja nyt vihdoin olemme päässeet alkuun tässä haaveessa. Olemme tehneet itsellemme huonekaluja ja rakentaneet mökin. Olemme aina sanoneet, että kyllä me osaamme ja olisi kiva jakaa tekemiämme asioita muiden kanssa. Aina on ollut joku mutta… Tällä kertaa kuitenkin päätimme jättää kaikki mutat ja uskaltautua ryhtyä tavoittelemaan omia unelmia.
Tässä siis sitä ollaan. Olemme pieni perheyritys, joka valmistaa omin pienin kätösin tuotteita, joita itse haluaisimme ostaa. Meille on tärkeää, että voimme ylpeästi tarjota tuotteita, jotka ovat kauniita, mutta myös luontoa ja eläimiä kunnioittavia.
Inspiraatio tuotteisiin tulee paljon luonnosta. Haluamme tarjota myös jotain uniikkia ja siksi pyrimme välillä tekemään tuotteita, joita on vain yksi tai muutama kappale myynnissä. Ne voivat olla esimerkiksi yksittäisestä kierrätystuotteesta uudelleen tehtyjä tuotteita.
Unum Designin laserleikatut luomukset tehdään käsin rakkaudella ja huolella käyttäen kestäviä materiaaleja, kuten puuta ja paperia. Jokainen tuote on ainutlaatuinen ja sillä on oma tarinansa kerrottavanaan.
